« takaisin

”SignSpace-palvelussa on helppo allekirjoittaa ja keskustelu sopimuksesta hoituu samassa paikassa”

Sähköinen allekirjoitus_Jatke

Sähköinen allekirjoittaminen yleistyy rakennusalalla. Yksi SignSpace-palvelun helppoudesta vaikuttuneista asiakkaistamme on kotimainen rakennusyritys Jatke Oy, joka rakentaa koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Sähköinen allekirjoittaminen tuo työskentelyyn sujuvuutta.

Seppo Kopsa on työskennellyt Jatkeella 1,5 vuotta hankintajohtajana. Hänen tehtävänään on ollut kehittää hankintatoimea kasvun tuomien vaatimusten mukaiseksi ja huolehtia siitä, että prosessit toimivat sujuvasti ja tehokkaasti.

Yhdessä verkostojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa Kopsa kehittää käytännön työstä sujuvampaa muun muassa automatisoimalla hallinnollisia töitä. Sähköiseen allekirjoittamiseen Kopsa törmäsi ensimmäisen kerran jo 4 vuotta sitten edellisessä tehtävässään, jonka jälkeen sähköinen allekirjoittaminen on ollut hänelle arkipäivää.

Sähköisen allekirjoituksen tarjoajaksi luotettu toimija

Ennen sähköiseen allekirjoitukseen siirtymistä Jatkeella ongelmia aiheutti sopimuksien allekirjoitusprosessin hitaus. Sopimuksia jouduttiin välillä etsimään arkistojen kätköistä ja eri henkilöiden työaikaa kului turhaan koko prosessiin. Lopulta yrityksessä tehtiin päätös sähköisen allekirjoituspalvelun käyttöönotosta ja alettiin vertailemaan sähköistä allekirjoittamista tarjoavia palveluntarjoajia.

Keväällä 2021 Jatkeella otettiin käyttöön sähköinen allekirjoituspalvelu SignSpace. “Käyttöönotto sujui mainiosti ja palvelun käyttöliittymä on helppokäyttöinen. SignSpace-palvelussa on helppo allekirjoittaa ja keskustelu sopimuksesta hoituu samassa paikassa. Vastuu Group on alalla tunnettu ja luotettu toimija, joka oli valintaamme vaikuttava tekijä”, toteaa Kopsa.

Pitkä asiakkuus jatkuu sähköisen allekirjoittamisen parissa

Koska Jatke on Vastuu Groupin pitkäaikainen asiakas, oli SignSpace luonteva valinta sähköisen allekirjoittamisen ratkaisuksi. Käyttöönoton jälkeen henkilöstön työaikaa on säästynyt runsaasti ja palvelu on käytössä jo suurella osalla henkilöstöstä. Ulkoisten sopimusten lisäksi Jatke hyödyntää sähköistä allekirjoitusta myös esimerkiksi työsopimuksien allekirjoittamiseen.

Kopsa pitää erityisesti SignSpace-palvelun mahdollisuuksista integroitua muihin järjestelmiin, kuten esimerkiksi Derigon Pro3 -projektinhallintajärjestelmään, jolloin projektien hallinta alusta loppuun hoituu samassa paikassa – allekirjoituksia unohtamatta.

 

Kopsalta löytyy takataskusta paljon ideoita SignSpace-palvelun kehittämiseen. Hän toivoo esimerkiksi lisää integraatiomahdollisuuksia ja mahdollisuutta pakata yhden sopimuksen tiedot yhteen allekirjoitettavaan dokumenttiin. Erinomainen kehitysidea, jonka laitamme korvan taa!

Miten muut asiakkaamme hyödyntävät SignSpace-palvelua? Tutustu asiakastarinoihimme.

 

Tutustu SignSpace-palveluun

 

Jatke Oy on suomalainen yksityisomisteinen rakennusliike, joka on toiminut alalla jo 12 vuoden ajan. Toimipisteitä Jatkeella on Uudellamaalla, Tampereella ja Turussa. Jatke on asiakaslähtöinen yritys, joka rakentaa ihmisille koteja ja työpaikkoja, joissa on hyvä olla ja elää. Yrityksessä kaiken tekemisen lähtökohtana on saumaton yhteistyö sekä sisäisesti että ulkoisesti, joka on tae parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

SignSpace on Vastuu Groupin kehittämä ja Platform of Trustin tarjoama palvelu.


Lue lisää aiheesta